- 400 g tomaattimurskaa
- 2 rkl ketsuppia
- 2 tl chilikastiketta esimerkiksi srirachaa
- rosepippuria rouhittuna
- mustapippuria myllystä
- 2 tl rakuunaa
- 2 tl timjamia
- 500 g lenkkimakkaraa viipaleina
- Lounasitu mungpavun ituja tai sinimailasen ituja
- 150 g fetajuustokuutioita
- 1 dl oliiveja
- 0,5 dl juustoraastetta
- kevätsipulia
Sekoita tomaattimurska, ketsuppi, chilikastike ja mausteet. Levitä tomaattiseos uunivuoan pohjalle, sen päälle makkaraviipaleet ja kerros ituja. Ripottele pinnalle fetakuutiot, oliivit ja juustoraaste. Paista 225 asteessa noin puoli tuntia. Leikkaa vielä päälle kevätsipulia. Tarjoa esimerkiksi perunoiden kanssa.